Tarina

Auttaminen, hyvän tekeminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Toimin vuosia terapiatyössä.
Asuimme perheenä myös 15 vuotta ulkomailla;  Malesiassa, Indonesiassa, Thaimaassa ja Puolassa. Olen onnellinen, että olimme tarpeeksi rohkeita 90-luvulla muuttaaksemme pienten lasten kanssa eksoottisiin maihin useiksi vuosiksi. Ulkomaan vuodet inspiroivat minua ja antoivat mahdollisuuden kokeilla kaikkea uutta.

Asuessamme Kaakkois-Aasiassa sain toteuttaa intohimoani; sisustamista ja käsillä tekemistä. Muutimme usein ja muuttomme tarjosivat aina uuden talon sisustettavaksi, talon, josta tuli tehdä koti perheellemme. Ensimmäisenä ostettiin kukat läheiseltä kukkatorilta, sitten keitettiin kahvit ja mietittiin miten edetään. Oli aina yhtä ihanaa ja jännittävää laittaa kotia uudessa kaupungissa, uudessa maassa tai uudella mantereella. Se oli haastavaa, mutta samalla hurmaavaa. 

Jo silloin lähes parikymmentä vuotta sitten järjestin POP UP-myyntejä. Teetin thaimaalaisella puusepällä pieniä jakkaroita ja kaappeja ja niistä tuli erittäin suosittuja muiden ulkomaalaisten keskuudessa. Maalasin myös tauluja ja pidin useita yksityisnäyttelyitä, suunnittelin eräälle jalkineyritykselle kenkiä ja stailaisin naapureidemme koteja. Tekemistä riitti.

Puolassa asuessamme aloin suunnitella pellavavuodevaatteita ja keramiikkaa omalle monday TO sunday HOME yritykselleni. Suunnittelemiani käsintehtyjä keramiikka-astioita myydään edelleen myymälöissämme. 

Olen ollut hyvin rikas monessa mielessä; mieheni mahdollisti sen, että sain toteuttaa itseäni ja rikas myös siinä mielessä, että minulla on viisi ihanaa lasta, jotka nyt ovat jo kaikki omillaan.

Yrityksen nimi; monday TO sunday HOME, kuvastaa elämäntapaa maanantaista sunnuntaihin, tuotteemme sopivat sekä arkeen, että juhlaan. 

Yrittäjyys ei ole aina ollut helppoa, se on ollut ylä-ja alamäkeä, se on ollut vatsakipuja, jännitystä, sekä kovaa työtä. Mutta kaiken kaikkiaan se on ollut ihanaa.

Toiveena olisi, että asiakkaat kokisivat myymälöissä asioimisen pieneksi elämykseksi, hetken irti arjesta.

Minulla on ollut onni saada huippu-ihanat ja osaavat työntekijät työskentelemään kanssani. Lisäksi lapseni ovat auttaneet minua luomaan digitaalista näkyvyyttä. He ovat opettaneet minulle miten pyörällä ajetaan ja sitten päästäneet irti. Vähän samoin kuin minä olen aikoinani tehnyt heille.